Varmaankin kauempaa katsoit, että meillä on dalmantiankoira? Ainakin kuvioinnista päätellen? Nyt erehdyit ja pahasti, sillä se on meidän setteripoika, Sulo, joka tuskin aluksi uskaltaa edes tulla luoksesi.
Sulo saapui meille vuonna 2009, pienenä ja pippurisena hännän huiskuttajana. Ex-omistaja myi minulle viimeisen pentueesta jääneen setteripennun, joka meinasi lähteä toisen ihmisen mukaan, mutta kyseinen ihminen perui varauksen ja Sulon kasvattaja otti minuun yhteyttä ja tarjosi pentua, enkä voinut kieltäytyä!
Sulo on hyväluonteinen, oikea herrasmies. Rakastaa ihmisten läsnäoloa ja ei viihdy kauaa ilman ihmisseuraa.. Sulo on hyvin vilkas tapaus välillä, sisätiloissa ei viihdy muutakuin talvisin, kun taas kesät ovat vilkkainta aikaa, jolloin Sulo sinkoilee kennelin pihan päästä toiseen päähän. Kirmailu ja juoksentelu on aina ollut Sulon lempi puuhaa, mutta vapaana juoksentelu kuuluu Sulon rodun tarpeisiin. Sulo on uusia ihmisiä kohtaan ehkä hieman varovaisempi ja aloittaa tuttavuuden tekemisen itse. Sulo on nimittäin hyvin tarkka seurastaan ja valitsee sen huolella. Fiona etenkin herättää Sulon mielenkiinnon ja on aina ns."flirttailemassa" Fionalle, josta Fiona ei niinkään välitä. Sulo on myös ehkä hieman mustasukkainen Fionasta, sillä jos Fiona menee tekemään tuttavuutta uusiin ihmisiin/koiriin, niin Sulon on mentävä perässä ja vartioida Fionan tekemisiä tarkasti.
Sulo on hyvin luonnon läheinen. Luonto on Sulolle erittäin tärkeää, sillä Sulo rakastaa metsässä lenkkeilyä ja juoksentelua vapaana, seuraillen lintuja ja tutustuen uusiin hajuihin. Joskus on kyllä vaikea pysyä Sulon mukana, sillä se on niin nopea jaloistaan. Energiaakin riittäisi tarjota vaikka muillekin.. Vastaantulijoita harvoin sattuu näkemään, mutta kun niitä sattuu näkemään, niin Sulo on hyvin tarkkaavainen omasta "reviiristään". Etenkin jos samalla lenkkipolulla tapaa toisen koiran, silloin kun vastassa yleensä on narttu, niin Sulo esittää välinpitämätöntä. Mutta kun vastassa on uros, niin Sulo jäisi mielellään haastelemaan toisen koiran kanssa.
Kisakalenteri
Kanakoirakokeet
» PVM JÄRJESTÄJÄ LIITTO LUOKKA TUOMARI SIJOITUS »15.02.2010 Basuunan VKK AVO Gimela III-Palkinto, 60p » 06.04.2010 KAP VKK AVO Iivi II-palkinto, 171p.
Näyttelyt
» PVM JÄRJESTÄJÄ LIITTO LUOKKA TUOMARI SIJOITUS 18.07.2010 x YVNL AVO Mimmu EH4 01.09.2010 x YVNL AVO Daniella EH4